About Us

Sorry, only in finnish.

Olen Anne Naukkarinen, Primada-tiimin "pääjehu". Seuranani ovat aviopuolisoni Antti, lapsemme sekä vinttikoiramme. Asustamme omakotitaloa Laukaassa Vehniällä. Rakkain harrastukseni (ja työni) ovat eläimet. Työskentelen pieneläinhoitajana Eläinklinikka Tähdessä Jyväskylässä ja sivutoimisesti koiranruokien jälleenmyyjänä toiminimelläni Annemal.
Kennelnimi Primada hyväksyttiin 7.7.2010.

Kaikki lähti aikanaan liikkeelle hevosista, ensin pyörin ratsastuskoululla, sitten eläkkeelle jääneiden ravureiden kanssa ja viimeisimmäksi starttikuntoisten ravihevosten parissa. Hevostouhut ovat nykyisellään jääneet hieman taka-alalle.
Koiratouhut alkoivat sitten hieman myöhemmällä iällä. Ensimmäinen koirani Juksu muutti meille syksyllä 2001. Juksu oli tuolloin vailla uutta kotia ja ikää oli melkein 3 vuotta. Ihastuin sen villiin luonteeseen, jonka myötä opinkin koirista paljon uutta. Juksu ei siis ollut mikään paras mahdollinen ensimmäinen koira (rotuyhditselmäkin sen puolesta puhuu..), mutta ihan kelpo kotikoira siitä lopulta tuli. Ikiliikkuja pääsi vihreämmille metsästysmaille lokakuussa 2012, liki 14 vuoden iässä.

Vuonna 2002 lähdin opiskelemaan Iisalmeen pieneläinhoitajaksi ja sillä reissulla syttyi kipinä whippetistä. Iisalmen naapurissa Kiuruvedellä sattuikin asustelemaan Sanna (Kennel Tiger's Chaos), jonka avulla pääsin sisälle tämän rodun ihmeelliseen maailmaan vuonna 2003. Vuosien 2004/2005 vaihteeseen oli Sanna suunnitellut pentuetta, josta halusin ensimmäisen whippetini ja sen myös sain. Sillä tiellä ollaan siis edelleen!

Whippetien myötä mieleen hiipi ajatus myös isommasta vinttikoirasta. Aikani tietoa etsittyäni ja asioita tuumailtuani kiinnostuin kovasti unkarinvinttikoirista. Otin yhteyttä Ninaan (Kennel Avenina's), jonka avulla sain lisää tietoa tästä hienosta rodusta. Sopiva pentue olikin suunnitteilla vuodelle 2008, josta myös meillä oli mahdollisuus saada pentu.

Primada whippet-pentueita on syntynyt kaksi,  Chaos-pentue vuonna  2011 sekä Super-pentue vuonna 2014.
Ainoa Primada unkarinvinttikoirapentue syntyi vuonna 2012, Full-pentue. Pentueen emä menehtyi puoli vuotta pentujen syntymän jälkeen lymfoomaan ja Full-pentueessakin on jo valitettavasti ilmennyt useita autoimmuunisairauksia. Niistä voit lukea lisää Full-pentueen sivuilta.

Toimin tällä hetkellä Suomen Unkarinvinttikoirat ry:n sihteerinä ja rahastonhoitajana (2017-) sekä Whippet-Harrastajat ry:n jalostustoimikunnan jäsenenä (2017-).
Olen ollut myös Suomen Unkarinvinttikoirat ry:n puheenjohtaja kausilla 2012-2014 ja varapuheenjohtajana 2016, Suomen Vinttikoiraliitto ry:n jalostustoimikunnan jäsenenä 2014-2016 sekä Keski-Suomen Vinttikoirakerho ry:n hallituksen jäsen 2011-2013 sekä 2016.
Olen myös suorittanut Suomen Kennelliiton Jalostusneuvojan peruskurssin.

Olen jäsen seuraavissa yhdistyksissä:
Suomen Kennelliitto ry
Suomen Koirankasvattajat - SuKoKa ry
Suomen Vinttikoiraliitto ry
Whippet-Harrastajat ry
Suomen Unkarinvinttikoirat ry
Klinikkaeläinhoitajat ry